"Ihan näätää jäädä hyytyy
tai painaa päätä tyynyy
Nyt mennää täysii
koneet käyntii"
Yedi on allekirjoittaneen ensimmäinen oma koira, joka saapui Raumalle mutkien kautta. Tarkoituksena oli ensin ottaa pentu toisesta suomalaisesta pentueesta, mutta sattuneesta syystä päädyimme lupaavaan yhdistelmään Norjassa. Pentueen isänä jäljestyksessä mainetta niittänyt Marrondales Yerke ja äitinä kaunis Aziira. Uroksissa valinnanvaraa meillä oli kolmesta pennusta, alfauroksesta, urheilukoirasta tai pentueen plösöstä. Yedin kuvan nähtyäni totesin äidille välittömästi, että toi on mun pentu. Niin siinä sitten kävi, herra peksukainen muutti meille 18.5.2013. Yediä oli sanottu helpoksi, pehmeäksi ja rauhalliseksi, joka pennunostajan ihanteeksi. Toisin kuitenkin kävi.
Meille siunaantui pieni, sisukas ja hurjan kovapäinen stabynalku, joka tuhosi kaiken eteensä sattuvan. Se roikkui isoveljen korvissa ja rellesti kuralammikoissa. Sisäsiistiksi Yedi oppi muistaakseni melko nopeasti. Muutkin perustaidot, kuten istuminen ja noutaminen sujuivat hetkessä ja pentu käveli alusta asti hienosti hihnassa. Omalla tavallaan hirveän helppo ja toisaalta tosi hankala pentu siis.
Nykyään teini on edelleen kovapäinen, kylmäpäinen, iloinen ja terävä, uskomaton harrastuskoira ja ystävä. Jedi on aina ollut itsenäinen, hiukan oman tiensä kulkija, joten hirveän läheisyydenkipeä tuo ei ole, mieluiten nukkuu hiukan kauempana, tai jaloissa. Yedi nauttii harrastuksistaan, agilitysta, tokosta, jäljestyksestä ja uimisesta sekä lumisista lenkeistä kallioilla. Agilitya treenailemme kerran viikossa, parit möllit nyt takana. Tokoa emme treenaa vakavissamme, jos ALO-luokan korkkaamme joskus.
Yedin suurin pahe on varmaankin Lukan perseessä roikkuminen ja mielipuolinen 'isoveljen' paapominen.
En kuitenkaan kuvailisi tätä koiraa sanoin "Elämäni koira", se titteli menee Lukalle. Yedi ei ole toisaalta niin läheinen itselle, vaikka hurjan tärkeä onkin. Se ei ole se, joka nuolee kyyneleet poskilta, eikä se, joka lämmittää kyljessä. Toisaalta, tykkään siitä.
Jedi menehtyi 1.12.2015 pitkittyneeseen epilepsiakohtaukseen.
Yedin suurin pahe on varmaankin Lukan perseessä roikkuminen ja mielipuolinen 'isoveljen' paapominen.
En kuitenkaan kuvailisi tätä koiraa sanoin "Elämäni koira", se titteli menee Lukalle. Yedi ei ole toisaalta niin läheinen itselle, vaikka hurjan tärkeä onkin. Se ei ole se, joka nuolee kyyneleet poskilta, eikä se, joka lämmittää kyljessä. Toisaalta, tykkään siitä.
Jedi menehtyi 1.12.2015 pitkittyneeseen epilepsiakohtaukseen.
 |
| 22kk |
25kk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti